Kultainen Bengalini, rakastan sinua.
Taivaasi ja tuulesi saavat sydämeni soimaan
niin kuin huilu.
Keväällä, oi äiti, mangolehtojesi tuoksu
huumaa pääni,
oi suurta onnea!
Syksyllä, oi äiti,
riisi kypsyy pelloilla ja siellä saa
nähdä kaikkialla pelkkää hymyä!

Oi mikä kauneus, millaiset varjot, millainen lämpö
ja mikä hellyys!
Minkä kukkamaton olet levittänyt
banianviikunoiden alle ja jokirannoille!
Sinun sanasi, oi äiti,
ovat korvilleni musiikkia!
Oi suurta onnea!
Jos suru joskus heittää varjon kasvoillesi, äiti,
niin kyyneleet kohoavat minun silmiini.

Vietin lapsuuteni leikkikentilläsi,
olin yltä päältä tomun peitossa –
se oli minulle etuoikeus ja kunnia.
Kun hämärä laskeutuu,
sytytät ihmeellisen lampun,
oi suurta onnea!
Oi äiti, lopetan silloin heti leikin
ja juoksen kiireen vilkkaa syliisi!

Karja laitumella, joen rannan laituri,
kylän varjoisat kujat täynnä linnunlaulua ja rauhaa
ja katoksen suojaan koottu kypsä riisi –
sen kaiken keskellä elän edelleen.
Oi suurta onnea!
Kaikki karjapaimenet ja viljelijät täällä
ovat minulle veljiä.

Nyt painan pääni jalkojesi juureen,
siunaa minut maasi tomulla,
saan olla siitä sitten suuresti ylpeä.
Annan nöyrästi sinulle kaiken mitä omistan,
oi suurta onnea!
En osta sinulle koskaan lahjaa vieraalta –
se olisi hirttoköysi, vain naamioitu kruunuksi.